Perunaseittinappi

groddbränna, filtsjuka, lackskorv
Rhizoctonia solani

Tuntomerkit: Perunaseitin vioittamat kasvustot taimettuvat epätasaisesti ja jäävät aukkoisiksi. Iduissa, versojen maanalaisissa osissa ja rönsyissä on ruskeita, selvärajaisia kuoliolaikkuja. Keskikesällä sairaiden kasvien lehdykät rullautuvat ylöspäin, ja varsiin tai varsien tyvelle voi syntyä ilmamukuloita. Kostealla säällä varsien tyviin muodostuu valkeaa huopamaista sienirihmastoa. Mukuloiden pintaan ehtii muodostua seittirupea, jos sato on tuleentuneena pitkään maassa. Sairaiden kasvien sadossa mukuloiden kokohajonta on suuri ja epämuotoisia ja vihertyneitä mukuloita on normaalia enemmän.

Leviämistapa:   Seittirupinen siemenperuna on tärkein perunaseitin levittäjä. Erityisen pahaa vioitusta voi syntyä, kun seittirupista siemenperunaa istutetaan uuteen maahan, jossa perunaa ei ole koskaan viljelty. Seittisientä esiintyy peltomaissamme luonnostaankin vähäisiä määriä. Perunaa vioittava sienityyppi runsastuu pellossa perunavuosina. Maassa seittirupipahkat säilyvät noin pari vuotta perunanviljelyn jälkeen.

Esiintyminen ja merkitys:  Perunaseitti on yleinen perunan vaiva.. Lieväkin versolaikkuvioitus voi aiheuttaa laatutappioita etenkin siemen- ja ruokaperunan viljelyssä. Jos perunantaimisto on versolaikun vuoksi silminnähden epätasainen, odotettavissa on  15 ? 20 %:n määrällinen satotappio laatuvioitusten lisäksi.

Torjunta: Terve siemenperuna, peittaus ja kasvinvuorotus. Siemenviljelyssä samalla lohkolla perunaa korkeintaan joka kolmas vuosi. Varsistonhävityksen jälkeen nosto 10 vrk:n kuluttua eli heti, kun kuori sen kestää, jottei seittirupea ehdi muodostua.

Peittausaineita: Maxim 100 FS, Moncut 40 SC, Rizolex 50 SC, Rizolex 10 DP -jauhemainen, Dithane NT ja Rovral.

Muistuttavia tauteja:  Perunantaimissa pahan versolaikun voi sekoittaa tyvimätään tai taimi on voinut sairastua kumpaankin tautiin, näivetystauti, nekroottinen Y-virus-rotu.   

Perunaseitin torjuntaohjeet -julkaisussa arvokasta lisätietoa perunaseitistä.

Teksti ja kuvat: Asko Hannukkala, MTT 2007

Takaisin_etusivulle

epamuoto p

Ilmamukula p

Kuoriroso1 p

maltovikaxp.jpg

rihmasto_tyvi p

seittirupi1p

versolaikku2_asko p

Klikkaamalla haluamaasi kuvaa saat siitä suurennuksen uuteen ikkunaan. Lataaminen voi kestää kuvan tarkuudesta riippuen muutamia minuutteja.