Hyvä tärkkelysperunan sopimustuottaja                                                  24.2.2004

 

Suomen Tärkkelysperunahanke jatkuu vielä vuonna 2004

 

Suomen Tärkkelysperunahankkeen jatkoaikahakemus on jätetty päärahoittajalle vuoden 2004 jatkoajan osalta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että hanketoimintaa jatketaan niin kauan, kun hankkeen rahoitusvaroja on jäljellä. Hankkeen yksityis- ja kuntarahaosuus on täyttynyt 100 % eli mitään kuluerää teille viljelijöille ei enää vuoden 2004 osalta ole odottavissa hankkeen taholta. Käytännössä 100 % yksityisrahaosuuden (teollisuus 2/3, viljelijät 1/3) varmistuminen takaa päärahoittajalta (EU ja valtio) myös 100 % maksuosuuden, joka käsittää 80 % osuuden koko hankebudjetista. Tämän vuoksi on tärkeää saada yksityisrahaosuus täyteen, jotta päärahoittajakin hoitaa oman osuutensa täysimääräisenä.

 

Käytännössä vuoden 2004 hanketoiminta tähtää olemassa olevien toimintojen ja työ alla olevien osioiden loppuun saattamiseen. Tärkkelysperunatuotannon intra-sivustot muuttuvat TärkkiNetiksi uuden ulkoasun myötä. Tietokannan ja ohjelmistotalojen verkostoa tiivistetään ja verkoston toiminta kaikilta osin pyritään saattamaan toimivaksi ennenkuin AgriBase-tietokanta ja TärkkiNetti luovutetaan perunatärkkelysteollisuuden omistamaksi kokonaisuudeksi. Välivarastointiosion selvityksen tulokset ovat valmistumassa ja niistä laaditaan tämän vuoden aikana vielä viljelijäkäyttöön opas ainakin sähköisessä muodossa. Kasvinsuojelukuvasto on valmis ja se otetaan käyttöön sähköisessä muodossa tämän kevään aikana. Kevättalven koulutuksia tärkkelysperunasektorilla järjestetään vielä hanketoiminnan puitteissa. Tässä muutamia esimerkkejä niistä toiminnoista, joita hankkeen jatkoajalla 2004 vielä toteutetaan.

 

 

Kiinnostaako toimintolaskentakoulutus

 

Suomen Tärkkelysperunahanke  järjestää hanketoiminnan puitteissa toimintolaskentakoulutusta seuraavasti:

 

Paikka:     Satakunnan ammattikorkeakoulu

Sosiaali- ja terveysalan Harjavallan yksikkö  ATK-luokka

                 Myllykatu 10 HARJAVALTA

                 ma.  8.3.2004 klo 17.00-22.00

 

Kouluttajina agrologi Janne Niemi sekä allekirjoittanut. Koulutus oikeuttaa viljelijän opintorahaan, mikäli muut ehdot täyttyvät !

 

Toimintolaskennasta lisää liitteessä ! 

 

Ilmoita nimesi, osoite, puhelinnumero  pe  5.3.2004 mennessä Tuula Perälälle Pro Agria Etelä-Pohjanmaan Maaseutukeskukseen numeroon 06-4163400

 

Huom ! Toimintolaskentaan löytyy TärkkiNetistä Excel-pohjainen laskentataulukko, joka on imuroitavissa osoitteessa www.tarkkelysperuna.fi kohdassa koulutukset/toimintolaskenta.

 

 

 

Tärkkelysperunatuotannon Intrasivustot uudistuvat TärkkiNetiksi

 

 

TärkkiNetti saa näillä näkymin uudet kasvot 1.3.2004. Sivuston rakennetta ja ulkoasua muutetaan käyttökelpoisempaan muotoon ja samalla sivuston ylläpitoon tulee uusia työkaluja. TärkkiNetin osoite on saanut myös fi-päätteen eli sivustot aukeavat myös osoitteella www.tarkkelysperuna.fi

 

Käyhän tutustumassa maaliskuun alkupäivinä uudistuneessa TärkkiNetissä, jonka ajankohtaista uutiset palstalla mm. Antti Lavonen MTK:sta aloittaa tärkkelysperunatuotantoon kohdistuvien tukiuudistusten uutisoinnin aina kun uutta tietoa on tarjolla.

 

 

Laatusopimuskoulutukset

 

Laatusopimuskoulutuksien kaksivuotinen rupeama alkaa olla lopuillaan. Viimeiset laatuspimuskoulutukset hanketoiminnan puitteissa järjestettiin tammikuussa 2004. Finnamyl Oy:n tuottajista laatusopimuskoulutuksen kävi kevääseen 2003 mennessä läpi jo 233 sopimustilaa. Syksyllä 2003 koulutusta jatkoi vielä 54 sopimustilaa, joista suurin osa on nyttemmin valmistunut. Laatusopimuskoulutuksen  on siis suorittanut noin 85 % tärkkelysperunaa tuottavista Finnamyl Oy:n sopimustiloista. Luvassa on vielä tehtaittain järjestettävä laatusopimuskoulutusten todistustenjako kevään viljelypäivien yhteydessä. Tiedotamme koulutuspäivästä vielä tarkemmin lähiaikoina. Kiitos kaikille laatusopimuskoulutukseen osallistuneille aktiivisesta osanotosta.

 

terveisin

 

 

KTM Teemu Hauhia   

Proagria Etelä-Pohjanmaan

Maaseutukeskus Suomen Tärkkelysperunahanke