Muista minut
 

 

 Yhteistyössä
emotr.jpg eulippu.jpg

Maltokaarivirus

moptopviros
PMTV

Tuntomerkit: Mukulan kuoreen ja maltoon kehittyy ruskeita renkaita ja kaaria.

Leviämistapa: Maltokaarivirus leviää siemenperunan ja maa-aineksen mukana. Lisäksi se säilyy elossa tärkkelysperunatehtaiden prosessissa syntyvässä solunesteessä. Vaarallisin taudin levittäjä on piilevää tartuntaa kantava siemenperuna ja erityisesti lajikkeet, joissa oireita esiintyy harvoin. Ne eivät koskaan jää kiinni nykyisessä siemenperunan terveystarkastuksessa, joka perustuu ainoastaan näkyvien oireiden esiintymiseen.

Esiintyminen ja merkitys: Suomessa maltokaariviroosi on levinnyt koko perunantuotantoalueelle lukuun ottamatta High Grade -aluetta. Maltokaarivirus säilyy maassa vuosikymmeniä kuorirokkosienen lepoitiöihin piiloutuneena.  Tautia esiintyy vuosina, jolloin sataa rankasti mukuloiden muodostumisvaiheessa tai pian sen jälkeen. Oireet ilmenevät syksyllä nostovaiheessa tai vasta muutaman viikon varastoinnin jälkeen.  Tietyt lajikkeet oireilevat herkästi, kun taas osa lajikkeista säilyy lähes aina oireettomina taudinkantajina. Siemenperunan virallisessa tarkastuksessa oireilevat erät hylätään. Oireet pilaavat ruokaperunan laadun, mutta tärkkelysperunassa laatuhaitta on yleensä vähäinen.

Torjunta: Terve siemenperuna on tärkein ase maltokaariviroosin viljelmälle pääsyn estämisessä.  Solunestettä tai maa-ainesta, jonka puhtaudesta ei ole varmuutta, ei pidä levittää peltoon. Käyttösiemen viljellään puhtailla lohkoilla erillään muusta perunasta. Lisäksi koneet ja laitteet puhdistetaan mullasta aina ennen kuin niitä käytetään siemenperunan viljelyssä tai käsittelyssä, jottei siemenperuna pääse kosketuksiin muualta tulleen mullan kanssa. 

Muistuttavia tauteja: Rattle-viroosi, Yn-viroosi, ruskolaikku ja muut fysiologiset maltoviat

Teksti: Asko Hannukkala, MTT 2004

Takaisin_etusivulle

410717p
Kuva: MTT

Mop-top p

Klikkaamalla haluamaasi kuvaa saat siitä suurennuksen uuteen ikkunaan. Lataaminen voi kestää kuvan tarkuudesta riippuen muutamia minuutteja.