Muista minut
 

 

 Yhteistyössä
emotr.jpg eulippu.jpg

Mukulan

Tuntomerkit: Jäätynyt mukula tai mukulanosa muuttuu sulaessaan kumimaisen pehmeäksi ja vetiseksi. Kun paleltunut mukula halkaistaan, halkaisupinnat muuttuvat ensin punertaviksi ja mustuvat myöhemmin. Paleltunut mukula on sopivaa ravintoa bakteereille. Pilaantumisen alkuvaiheessa halkaistusta mukulasta on aistittavissa hieman imelä käyneen haju.

Kylmää saaneen mukulan pinta voi myös kuivua. Tällöin vioittunut osa painuu hieman sisäänpäin ja muuttuu väriltään harmaanruskeaksi.

Pitkäaikainen säilytys hieman nollan alapuolella olevissa lämpötiloissa aiheuttaa mukulan sisälle kuivaa vioitusta. Vioittuneet osat muuttuvat harmaanruskeiksi, jopa ontoiksi. Lievissä tapauksissa mukulan mallossa on kirjavuutta. Tämä johtuu siitä, että mukulan sisäosat ovat pintaosia herkempiä paleltumaan.

Pitkäaikaisessa säilytyksessä paleltumisvaurioita voi tulla jo 2,5?0 °C lämpötiloissa. Lievä paleltuminen voi pysyä muuten oireettomana, mutta kylmyys hajottaa tärkkelystä pelkistäviksi sokereiksi. Mukulat alkavat maistua makeilta.

Esiintyminen: Pintaan pilkistävät mukulanosat jäätyvät penkissä yöpakkasella ja sulavat sään lämmetessä. Noston jälkeen mukulat voivat paleltua siirtovaiheiden tai välivarastoinnin aikana.

Merkitys: Vetisen pehmeät mukulat pilaantuvat ja aiheuttavat varastotappioita. Imeltyneet mukulat aiheuttavat tärkkelystehtaalla huomattavia saantotappioita.

Torjunta: Peruna ei saa päästä jäätymään missään vaiheessa. Tärkkelysperunan välivarastoinnissa 6?8 °C lämpötila on hyvä tavoite. Alhaisemmissa lämpötiloissa alkaa tapahtua kylmämakeutumista, joka kiihtyy huomattavasti, jos perunan lämpötila laskee alle +4 asteen. Ruokaperunan sopiva varastolämpötila on +4 astetta ja siemenperunan lämpötila voidaan laskea +3 asteeseen.

Samankaltaisia oireita aiheuttavat: märkämätä, punamätä

Teksti: Anne Rahkonen, PETLA

Takaisin kasvinsuojeluoppaan etusivulle

Pakkasvioitus johtoj p
Pakkasvioitus johtojänteessä
Kuva: Petla

varastopaleltuma
Pitkäaikaisen alhaisen varastolämpötilan (alle +3 °C) aiheuttama vioitus
Kuva: Petla

kuljetuspaleltuma3
Kuljetuksessa jäätyneitä perunoita

Kuva: Petla

Klikkaamalla kuvaa saat siitä suurennuksen uuteen ikkunaan. Lataaminen voi kestää, kuvan tarkkuudesta riippuen, muutamia minuutteja.